kesäkuun päivitykset tehty

Torstai, kesäkuu 25, 2020 - 11:49

Kesäkuun päivitykset

on tehty ja tässä muutama näkyvä toiminto mitä tehtiin:

Palveluntuottaja

voi tästä lähtien muokata omia kanavatietojen yhteystietoja haluamaansa järjestykseen.
Lisäksi omille sivuille tulee ilmoitus, koska omat tiedot sivuilla pitää käydä viimeistään päivittämässä tai kuittaamassa, että ovat edelleen ajantasaiset.

Tähän liittyen, mikäli omien tietojen näkyvyys on poistettu, on palveluntuottajalla edelleen mahdollisuus käydä päivittämässä tietonsa, jotta tulevat sivustolle jälleen näkyviksi.

Asiakaalle

näkyviä muutoksia on lähinnä sivuston ulkoasun selkeytys käytön sujuvoittamisella ja tekstejä muokattu helpommin ymmärettäväksi.
Ruotsinkieliselle sivustolle saatu lisää käännöksiä ja enemmän sisältöä.

Lisäksi tehtiin liuta päivityksiä lähinnä sivuston konepellin alle, jotka ei näy ulospäin.

Vielä kerkiää myös käydä täyttämässä aiemmin tässä kuussa julkaistut palautekyselyt, aina 30.6 saakka, niin saadaan lisää hyviä päivityksiä käyttöönne!

Hyvää kesän jatkoa kaikille

uusia päivityksiä odotellessa